SVAL
SVAL on akavalainen kaikkien yhteiskunnallisella alalla toimivien korkeasti koulutettujen ammattijärjestö. Meitä on yli 10 000, ja jäsenmäärä kasvaa koko ajan.
Valtiotieteilijä työmarkkinoilla
Yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneiden asema työmarkkinoilla on säilynyt vakaana viime vuosina. Työllistymisnäkymät ovat varsin hyvät ja SVAL:n varsinaisten jäsenten keskipalkka on reilut 3000 euroa kuukaudessa.
Yhä useampi valtiotieteilijä työskentelee yksityisellä sektorilla tai yrittäjänä, vaikka suurin osa edelleen sijoittuukin julkishallinnon tai järjestöjen palvelukseen. Tyypillisesti valtiotieteilijä voi työskennellä esimerkiksi asiantuntija- ja johtotehtävissä, tutkijana, opettajana/kouluttajana tai tiedotusalan tehtävissä.
Opiskeluaikana hankitun työkokemuksen merkitystä ei kannata vähätellä. Erityisesti oman alan työkokemus tai -harjoittelu helpottaa valmistumisen jälkeistä siirtymistä työelämään huomattavasti koulutuksen ja tutkinnon rinnalla.
SVOL toimii myös edistääkseen vastavalmistuneiden valtiotieteilijöiden asemaa työmarkkinoilla. Useat yhteiskuntatieteellisen koulutuksen antamat valmiudet ovat valttikortteja työtehtävästä, työnantajasta tai toimialasta riippumatta.
SVAL tekee vuosittain jäsenistöstään työmarkkinatutkimuksen, joka antaa tarkemman kuvan yhteiskuntatieteilijöiden sijoittumisesta työmarkkinoille.
Jäsenmaksut
Liittovaltuuston päättämät jäsenmaksut ovat vuonna 2010
- työssä käyviltä jäseniltä 22 €/kk (264 € vuodessa)
- perustutkintoa opiskelevilta jäseniltä 2 €/kk (24 € vuodessa). Ansiosidonnaista työttömyysturvaa kerryttävä jäsenmaksu on satunnaisesti työskentelevältä opiskelijalta 60 € vuodessa, kun työskentelee työssäoloehdon täyttävässä työssä 1-4 kk, ja 100 € vuodessa, kun työskentelee työssäoloehdon täyttävässä työssä 5-11 kk. Yhtäjaksoisesti koko vuoden työskentelevältä opiskelijalta jäsenmaksu on 22 €/kk (264 € vuodessa).
Henkilö, joka on samanaikaisesti joko Professoriliiton tai Tieteentekijöiden liiton sekä SVAL:n jäsen, saa kummankin liiton jäsenmaksusta 25 % alennuksen.
Yrittäjien työttömyyskassaan liittyneen jäsenen jäsenmaksu on 132 € (11 €/kk) ja eläkeläisten 54 € (4,5 €/kk).
Jäsenmaksu on verotuksessa vähennyskelpoinen. SVAL ilmoittaa maksutiedot automaattisesti verottajalle.
Lisätietoja jäsenmaksuista saat numerosta (09) 6850 800 tai sähköpostilla.
SVAL:n jäsenmaksu on kiinteä, ei prosenttipohjainen. Tästä jäsen hyötyy kahdella tavalla: jäsenmaksun tietää etukäteen, se ei vaihtele kuukausittain. Lisäksi jäsenmaksu on edullinen, kuten oheisesta taulukosta näkee.
Jäsenmaksuvertailu
| Palkka, euroa/kk | SVAL:n jäsenmaksu, 22 e/kk | Prosenttipohjainen jäsenmaksu, 1,0 % palkasta |
Prosenttipohjainen jäsenmaksu, 1,25 % palkasta |
Prosenttipohjainen jäsenmaksu, 1,5 % palkasta |
| 2100 | 22 e/kk, 264 e/vuosi |
21 e/kk, 252 e/vuosi |
26,25 e/kk, 315 e/vuosi |
31,50 e/kk, 378 e/vuosi |
| 2500 | 22 e/kk, 264 e/vuosi |
25 e/kk, 300 e/vuosi |
31,25 e/kk, 375 e/vuosi |
37,50 e/kk, 450 e/vuosi |
| 3000 | 22 e/kk, 264 e/vuosi |
30 e/kk, 360 e/vuosi |
37,5 e/kk, 450 e/vuosi |
45 e/kk, 540 e/vuosi |
| 3500 | 22 e/kk, 264 e/vuosi |
35 e/kk, 420 e/vuosi |
43,75 e/kk, 525 e/vuosi |
52,50 e/kk, 630 e/vuosi |
